We're building it up to break it back down.

Vaikka tämän viikon sääennuste lupaa paluuta hellerajan taakse, väkisinkin alkaa tuntua siltä, että kesä on vihdoin täällä! Kaikkialla on vihreää, ulos lähtiessä on mallattava pukeeko pitkät vai lyhyemmät housut, korttelinkiertämislenkeillä pitää kantaa avaimia kädessä kun ei ole enää sofshelliä minkä taskuihin ne laittaa ja voi tehdä kaikkia kesäjuttuja uimisesta jäätelön syömiseen! Koulun puolesta on toinen lukuvuosi fysioterapiaopiskelijana taputeltu. Kesätyökuviot eivät siltikään ole ainoa huolenaihe tulevina kuukausina, sillä päätin tehtailla opintopisteitä kesäopintoja suorittamalla. Aika palapeliä voi tämä kesä tulla olemaan, mutta eiköhän siitä silti pääse nauttimaan jollain tapaa.
Monessa blogissa on lupailtu parantaa tapoja päivitystahdin suhteen, kenties minäkin voisin liittyä tähän lupailijoiden joukkoon. Ei luulisi olevan ylivoimaista kerran viikossa lässyttää jotakin, ehkä peräti kahdesti?

Vappuna bongattiin eka leppäkerttu!

Ja hurjasteltiin pitkin peltoja ja metsiä...

Kahdesta edellisestä päivityksestä voi aika pitkälti päätellä, minkä asioiden parissa on pitkä päivitysväli vietetty. Nyt on kaksi tavoitetta täytetty; jonkun mielestä hyvin mitättömät tulokset, meille tietyllä tapaa suuretkin harppaukset. Kun Kuje on kisannut tietään kolmosiin 5 vuotta varsin harvaan tahtiin ja nollat ovat kaatuneet kurjiin pikkuvirheisiin ja siitä johtuneeseen ohjaajan krooniseen kisataukoon, on sertin saaminen kieltämättä aika helpotus. Ja kun Visa on startannut tokossa viimeksi 3 vuotta sitten eikä ohjaaja ole niitä innokkaimpia tokoilijoita, oli kynnys tehdä askel seuraavalle rappuselle kohtuullisen työn takana. Vaan nyt saadaan kerrankin nauttia tehdyn työn hedelmistä ja katsoa taaksepäin hymyillen, jotta nähdään kuinka pitkälle sitä ollaankaan tultu kun tiukka ote niskasta piti tarpeeksi kauan!

Tokon treenaaminen näytteli kuun alussa isoa roolia sattuneesta syystä, jättäen jopa agilitytreenit vähemmälle. Sujumisesta ei kai sen suurempia tarvitse sanoa, lopputulos on aika treenien näköinen. Kuje opiskeli evl:n saloja vaihtelevalla menestyksellä, katsotaan tuleeko siitä koskaan kisavalmista. Visan kanssa pidettiin kokeen jälkeen hetki totaalitaukoa tottelemisesta ja alettiin sen jälkeen laittaa tottiskuvioita vuorostaan kuntoon. Treenin alla ovat muun muassa hyvät jäävät, noutojen vauhti ja korkeat, törmäämättömät luovutukset sekä luoksetulon vauhti. Ja toki niitä estenoutojakin pitää varmistaa jahka esteelliselle kentälle mennään.

Agilityn treenaaminen on tosiaan jäänyt peräti vaivaiseen yhteen kertaan viikossa ja olipa sellainenkin viikko, ettei Visa tehnyt pareja keppejä enempää, kiitos pyhän peltilehmän (lue: auto) huoltohalukkuuden. Kisattu sen sijaan ollaan joitakin startteja; Kuje kävi (ennen luokkanousuaan) Pennalan iltakisoissa tekemässä kaksi ehjää ja reipasta rataa, mutta sillon serti jäi yhden riman päähän molemmilla radoilla. Shelttiä ei vaan sovi kääntää kuten kelpietä, raukka kääntyy niin tosissaan että menee rimasta läpi.
Visan kanssa kisattiin myös oman seuran kisoissa kaksin starttia. Ennen ensimmäistä rataa tein sen mitä olen odottanut tapahtuvaksi jo jonkin aikaa - lukitsin itseni ulos autosta, avaimet sisällä. Olin laittanut ovet lukkoon takaluukun ollessa auki, hain koiran autosta ja jätin avaimen hyvään piiloon takaluukkuun lämmittelyn ja startin ajaksi. Jotenkin aavistelin lenkillä, että olisiko pitänyt jättää avaimet renkaan taakse piiloon, olisipa kamalaa jos takaluukku menisi lukkoon. Vaan vahinko oli jo ehtinyt tapahtua, olin automaattisesti laittanut takaluukun kiinni otettuani koiran mukaan... Onneksi oltiin vain kotikentällä eikä sen kauempana ja apu saatiin järjestettyä! Ensimmäisestä startista saatiin pari rimaa alas ja olin tehnyt tyhmiä ohjausvalintoja muutenkin, vaan saatiinpa treenattua kontakteille malttia. Toinen rata olikin sitten hyvän tuntuinen veto, jolla irtosi nollavoitto.
Visa on noiden kisojen jälkeen treenannutkin vain kerran kunnolla, hups... Vaan hyvin sujui kisanomainen treeni sekä Visalla että Kujeella viime torstaina, jopa Visan kanssa löytyi mukava rytmi ja tuntuma noin vähän treenin jälkeen.

Myös maastolajien treenien vähyydessä on näkynyt tokopainotteisuus. Visa on ajanut alkukuun jälkeen vain 3 jälkeä, yhden metsässä ja kaksi pellolla. Sami kilttinä talloi meille hyvän jäljen ja sain olla ensimmäisen kerran tämän uuden treenitavan aloittamisen jälkeen olla sokkona koiran vietävänä. Ja miten hienosti Visa veikään! Jana oli turhankin itsevarma, esineet nousivat varmasti, jäljestys oli tasaista ja osasin lukea koiraa vaikeissa paikoissa - ja mikä tärkeintä, se osasi ratkoa tilanteet ihan itse oikein. Hyvillä mielin jatketaan tällä treenitavalla eteenpäin ja katsellaan sitä kisakalenteriakin pikkuhiljaa!
Kauden ensimmäisistä peltojäljistä ei sen sijaan voi puhua yhtä ylentävästi. Visa on normaalisti palannut talvitauolta aina jäljelle ensin pellolle ja vasta sitten metsään, eikä sen meno ole mihinkään muuttunut talven aikana, ainakaan huonompaan suuntaan. Vaan nyt metsäjälkiä on jo 5 takana ja se näkyi pellolla aloitettaessa. Visa ajoi huomattavasti hektisemmin kuin aiemmin ja kulmissa tämä kostautui selkeimmin. Jälleen kerran pitää siis nöyrtyä ja palata askelia taaksepäin, jotta se tuttu jälkijuna taas löytyy. Koekalenteri meni peltojäljen puolesta uusiksi, tämän korjaaminen hyväksi taitaa viedä aikaa.

Pojat vappulenkillä.

Huh, siinä tilannepäivitys harrastuslajien osalta. Muuten arki rullaa normaaliin tapaan ja koirat voivat hyvin. Kujeen mahahappolääkitys taitaa kylläkin joutua vaihtoon, sillä eri firman samaa ainetta sisältävä valmiste ei sovikaan sille yhtä hyvin kuin edellinen. Visa puolestaan kävi fysioterapiassa toukokuun alussa ja oli "tokojumeja" lukuunottamatta kelvollisessa kunnossa, seuraavan kerran mennään sm-kisojen ja mm-karsintojen välissä hoidettavaksi. Hieman tosin hirvittää, mitä sieltä silloin löytyy, sillä vesien lämmettyä sen verran, että uskalsin laskea koirat uimaan, on kelpien etuosa ottanut varmasti osumaa itsemurhapellehyppyjen vuoksi.

Vappuna kelpie kiersi vain uimalampea, kun lupaa hypätä ei herunut.

Lisää kuvia täältä!

Risin' up, back on the street. Did my time, took my chances.

Kuje on tämän päivän sankari, tuore kolmosluokkalainen! Ajeltiin tänään Järvenpäähän kolmen startin kisoihin tavoitteena nostaa Kuikkis vihdoin kolmosluokkaan, vaan heti ensimmäisellä radalla tärppäsi, loput saamme nauttia lahjakortteina myöhemmin.

Kuje aloitti kisauransa pääsiäisenä -07 aikamoisen hauskoilla kisoilla. Löin vetoa, että jos Kuje saa nollan, saa kaverini laittaa hiukseni toisen startin ajaksi kutakuinkin kymmenelle saparolle sojottamaan eri ilmansuuntiin. Vielä ensimmäisen radan nollan jälkeen en oppinut virheestäni, vaan löin vetoa myös toisen radan nollasta: lupasin tehdä kuperkeikan palkintojen jakoon mennessä jos toinenkin nolla onnistuisi. Saparot päässä juostiin toinenkin nolla ja kuperkeikallahan sinne palkintopallille mentiin, kahta nollaa rikkaampana.
Sittemmin Kujeen kisaura taantui pahasti. Tekosyiksi voidaan mainita Kannus, Visan tuleminen ja resurssit. Vaan tosiasiassa taitaa syy olla laiskassa ja puolueellisessa ohjaajassa... Moni on kysynyt, miksen kisaa tai treenaa Kujeella enempää, onko siinä joku vika - asiahan on ihan päinvastoin. Kuikula on mitä hauskin agilitykaveri, jolla on takuuvarmat kontaktit, hyvä perusvauhti ja kohtuupaljon ohjauksia hallussa, kepit on ainoa osaamistasoa tiputtava este. Vaan aina on löytynyt tekosyy olla kisaamatta Kujeella, olla asettamatta sitä ykköskoiran rooliin ja olla keskittämättä rahoja siihen. Kuje itse ei tästä tokikaan kärsi sen suuremmin, mutta kieltämättä tunnen piston sydämessäni ajatellessani Muhkun kokemaa vääryyttä.

Ajallisesti Kujeen nousu kolmosiin kesti 5 vuotta ja startteja kertyi 28 kisauran aloituksesta lähtien. Keskimäärin 5 starttia vuodessa on aika naurettavan vähän, mutta toki vähemmälläkin starttimäärällä olisi voinut selvitä jos oltaisiin keskitytty agilityyn koko ajan ja kisattu tiuhemmin.
Mutta sama se mitä on ollut, tänään sängyn jalkopäähän kömpii Kuje, kolmosluokkalainen <3

Tässä video tämän päivän radasta, ei meidän parasta vauhdin ja ohjausten valumisen kanssa (ne hitsin rimat piti pitää ylhäällä vaikka väkisin!), mutta nolla tuli ja hauskaa oli!

I've never had the winning hand but for you I'd lose it all

Päivitysväli venähtelee taas... Mutta tässä postauksessa ei palata menneiden viikkojen tapahtumiin, vaan käydään läpi tämän kevään työn tulos, Visan ensimmäinen voittajaluokan koe. Alokas ja avoin luokka käytiin neljän kuukauden välillä toisistaan keväällä/kesällä -09, mutta voittajaluokkaan osallistuminen sai odottaa peräti 3 vuotta. Ilmeisesti se kannatti jollain tavalla, sillä jatkoimme siistiä ykköstulosriviä kisakirjassa!

Tokokoe VOI Orimattila 17.5.2012
tuomarina Ossi Harjula

paikallamakuu 10 (hyvin alas ja ylös, mutta kätyri kentän aidalla kertoi pään käyneen maassa pariin kertaan ja lonkallekin oli kelpi vääntynyt, hyh..)
seuraaminen 8 (liian tiivis)
liikkeestä istuminen 8 (seuruun painaminen kuulemma paheni)
luoksetulo 7,5 (vain törmäävästä eteentulosta huomautus, mutta taisi stopin valumisestakin lähteä pisteitä? annoin käskynkin kyllä myöhään suhteessa merkkiin)
ruutu 8 (mokoma kelpi teki mahtavaa ruutua ja nousi sitten istumaan vähän ennen kutsua?!?)
hyppynouto 9 (törmäys luovutuksessa, itseäni moitin lyhyestä heitosta)
metallinouto 9 (törmäys edelleen, minusta luovutusasento oli rumasti vino)
tunnistusnouto 8,5 (törmäys luovutuksessa ja otteen löysyydestä?)
kauko-ohjaus 10 (ei lisättävää, kelpasi)

277 pistettä, 1-tulos, sij. 1./7

Ei mennyt hukkaan kaikki ne treenit porukalla ja viilaamiset kotona, kallis uusi metallikapula ja epävirallisiin kisoihin osallistumiset. Ei olisi menneet hukkaan, vaikka ykkönen olisi jäänyt saamattakin, sillä olin todella tyytyväinen Visan ilmeeseen kehässä. Ihan kaikkein skarpein ja täpäkin se ei ollut (sallittakoon se jännäävän ohjaajan kanssa), mutta korkea vire pysyi hienosti koko kokeen, koira vastasi kehuihin hyvin ja teki asiat kuten ne on opetettu (paitsi ruudun istuminen ja luoksetulon stoppi). Oli mukavaa kisata Vispilän kanssa, meillä oli hauskaa kehässä!

Ja todistusaineistoa:

Mikset ottais omast potentiaalistas selkoo?

Jukka Pojan Potentiaalista saa nostetta kesän koitoksiin!

Hoh, jo ollaan toukokuussa! Jossain vaiheessa tuntui ettei kevät tule koskaan ja nyt alkaa jo hirvittää, kuinka sitä ehtii tehdä tarpeeksi treeniä maastossa ennen heinäkuun koetta...

Viime perjantaina treenattiin vielä lisää keppejä molempien koirien kanssa. Kuje oli törkkäisyssä luonnonlahjakkuus ja Visalle saatiin iskostettua ohjurin pienellä avulla pyrkimys ekaan väliin, vaikka linja syöttäisi mihin ja ohjaajakin olisi tollo. Oppimista oli mitä ilmeisimmin tapahtunut tässä treenissä, sillä sunnuntaina Visa esitteli  aikamoisen hienoja linjan korjauksia ja osasi asiansa muutenkin ongelmitta, kunhan ohjaaja ei koeta "auttamisella" ja linjojen tiellä olemisella soheltaa sen elämää vaikeammaksi, kepeillä tai muuallakaan. Kuje puuhasi samaista kisanomaista rataa ihan näppärästi.
Visa jatkoi hyviä keppipelastuksia torstain viikkotreeneissä kisanomaisella radalla. Ensimmäisellä yrityksellä nollaa ei saatu aikaan, vasta toinen yritys onnistui, mutta kokonaisuudessaan olin tyytyväinen treeneihin.

Vaikka hyviä säitä ja vapaita päiviä olisi riittänyt, en saanut tehtyä Visalle kuin yhden jäljen viime viikolla. Itse jäljestys sujui hienosti kulmia myöten, kelpietä ei paljoa hetkauttanut maaston runsaat riistan jäljet tai nenän edestä lentoon lähtenyt teeri. Vaan nyt kaivataan selkeästi janatreeniä ja esinejälkeä. Olen jumittanut Vispin ajatukseen siitä, että jana lähtee aina viimeistään 30 metrin kohdalta, koira päättäväisesti etsii jälkeä tasan siitä kohtaa... Esineilmaisua on sotkenut viimeisellä esineellä treenin loputtua sallittu suuhun ottaminen ja pelaaminen, Keesi päätti että hän ilmaisee metsässä esineet tuomalla eikä maahan menemällä. Mutta iloitaan nyt hyvästä kulmatyöskentelyllä ja jäljestyksestä sentään.

Tokon osalta Visan kanssa ollaan keskitytty tunnarin korjaamiseen ja kakeihin. Tunnari tosin ehdittiin jo välissä yksissä treeneissä rikkoakin, vaikka muuten onnistumisprosentti on ollut korkea. Kakeissa ei ole paljoa virheitä ekassa istumaan tai seisomaan nousussa nähty, hyvä niin! Viikolla tehtiin vain yhdet "isommat" treenit molempien koirien kanssa, muuten ollaan piperretty pienempiä pätkiä ja yksityiskohtia.

Eilen oli jälleen tokocupkisa, tällä kertaa Hämeenkoskella. Oma fiilis ei ollut ihan kymppi ja punnitsin koko kokeeseen lähtemistä, mutta hyvillä mielin saatiin palata kotiin ja samalla riemulla kietaistiin vielä myöhäisillan juoksulenkki! Visalla oli mukava ilme läpi kokeen. Liikevirheitä tuli hyppynoudossa, kun ohjaaja viskasi kapulan 2 metriä vinoon sivusuunnassa, jolloin koira halusi hakea sen ilman hyppyä, uusinta oli kuitenkin hyvä. Visalle oli myös hankalaa pysyä suorana istumassa, kun minä (meidän treeneistä poiketen) hajustin kapulaa selkä suoritussuuntaa päin. Kakejen tekniikka ei edelleenkään ole niin hyvä kuin pitäisi, mutta ilme ratkaisee!

Only those who dare to fail greatly can ever achieve greatly.

Tällä viikolla ollaan treenattu pääasiassa tokoa, mielenhäiriön syyksi paljastettakoon matkaan lähtenyt koeilmoittautuminen. Tekemistä tuon tavoitteen eteen riittää vielä, sillä kaivoin Visan tunnarin viikkojen tauolta heti suoraan vaikeaan tilanteeseen häiriöhajuisine kapuloineen... Rikkihän se meni. Ja koska en heti alkanut tehdä oikeita toistoja vaikka väkisin, on niitä ehtinyt nyt kertyä liikaa kokeenomaisista suorituksista ja liike on ekan oikean toiston jälkeen aika arpapeliä. Korjaussarjaa kehiin! Kaukokäskyjen ensimmäinen vaihto on myös työstön alla ja nyt uuden, keskikokoisen metallin muutettua meille työstetään otetta paremmaksi ja luovutusasento takuusuoraksi.
Keskiviikkona käytiin testaamassa ohjaajan koehermoja Asikkalassa, piirin alueen tokocup-kisassa. Ihan kokeenomainen suoritus ei ollut, sillä palkkailin pienesti useimmat kisakehuihin reagoimiset. Ehkä juuri tuosta syystä Visan ilme oli kokeen läpi mukavan rento, mutta toisaalta sitähän me lähdettiin hakemaan, hyvän fiiliksen kokemusta kisakehän sisältä. Vielä on jäljellä kaksi cupkisaa ennen koetta, joten välipalkkoja vähennetään niissä. Muuten liikkeet sujuivat opetetun laisesti, mutta tunnistusnoudossa Visa toi ensin väärää pienen matkan (liikkuri kertoi virheen), uudella käskyllä haki oman. Kaukokäskyissä kelpi jääti ensimmäisen istumaannousun täysin, joten aloitin liikkeen alusta - vireellisesti uusinta oli hyvä, mutta tekniikka on päässyt lipsumaan pahasti.



Eilen käytiin viikon tauon jälkeen katsomassa agilityesteitä. Sujuvuus oli aika kaukana, vaikka vain esteosaamista treenattiin. En aina muista miettiä, mistä lähestymiskulmista ja esteväleistä koiran on mahdollista suorittaa keppien sisäänmeno oikein. Okei, voisihan se osata ne Garrettin tapaan; vaikka väkisin veisin koiraa väärään väliin, se puskisi oikeaan. Vaan ei osaa, osaa vain hakea itsenäisesti mihin tahansa kulmaan, jos lähestyminen ja ohjaajan liike ei ole järjetöntä. Taas saadaan tehdä kolminkertaiset korjaavat toistot, huoh.
Mutta Kuje kävi harjoittelemassa nollavoiton tekoa illan cupkisoissa! Kauneusvirheitä menossa on toki, mutta jospa se kolmosluokan ovi piakkoin aukeaisi. :)

You won't find faith or hope down a telescope.

Blogin päivitysaktiivisuudesta saattaa päätellä, että ei mitenkään erityisen hehkeästi sujunut sillon pääsiäissunnuntaina kisat, ei edes kontaktien korjaus. Ohjaajalla ei ollut edes sitä vertaa pipossa pitoa, että olisin voinut korjata jonkun kolmesta liukuneesta kontaktista, edes sen hylkäyksen jälkeisen keinun...  Piti koettaa niin kovin tehdä nollaa, jolla ei tuossa seurassa olisi ylletty kuin jumbosijoille. Vielä on niin paljon työtä tehtävänä, ei auta kuin kääriä hihat ja toteuttaa.

Kuluneiden viikkojen aikana on ehditty monenlaista, kiitos ammattikorkeakoulun autioiden lukujärjestyksien. Ollaan juostu kohtuullisen ahkerasti ja päästy jo vähän metsälenkkeilyn makuun lumien seassa. Nyt täytyi laittaa juokseminen hetkeksi katkolle, kehitin vielä allergiaoireiden lisäksi mojovan flunssan... Mutta sepä ei estä muuta treenaamista!

Kuje vietti äidillä lomaa muutaman viikon fyssarikäyntinsä jälkeen ja nyt toisella käynnillä ruoto näytti jo olevan parempaan suuntaan menossa. Kuikkis on saanut puuhata agilityä ja tokoa ollaan aloiteltu tekemään oikein tosimielessä, josko se evl joskus kursiintuisi kokoon tälläkin turkiksella. :)

Visan kanssa palattiin metsälajien pariin toissa viikonloppuna, heti piti tempaista samalle päivälle kaksi metsäjälkeä. Samalta se meno näytti kuin syksylläkin; janat toimii, kepit nousee pääasiassa hyvin (ellei ennen sitä satu paineistavaa kohtaa, joka kiinnittää koiran jälkeen liikaa tai koira mene liian hövelissä moodissa) ja kulmatyöskentelyn virheen korjaaminen pitää joko opettaa tai antaa koiran tehdä työt kulmassa. Ei siellä metsässä voinutkaan mennä kuten pellolla.. On kiltisti kuljettava liinan perässä ja luotettava koiraan, jonka on osattava ratkoa tilanteet itse ja etsiä jälki hukankin jälkeen. Siinä onkin minulle se vaikein osa, tehdä opettavia treenejä eikä onnistuneita jälkiä. Mutta hyvälle tämä suunta näyttää jo nyt, muutaman jäljen jälkeen!

Kaikkein ylpein ja iloisin olen Visan esineruudun "palaamisesta", minun maastopetoni on tullut takaisin, vaikka ohjaaja kuinka viime kaudella koetti sen nujertaa typeryydellään! Kolmen esineruudun ajan olen saanut ihastella sitä tarkkanenäistä, määrätietoista ja iloisella ilmeellä töitä tekevää kelpiä, jota viime kaudella niin kaipasin. :) Nyt enää tarvitsee säilyttää tämä...

Agilityn osalta ollaan sitten korjattu niitä kontakteja. Aloitettiin operaatio kaksilla epävirallisilla kisoilla viikon sisään ja jatkettiin parissa treenissä tehotreenaamalla pysymisen ja vauhdin tasapainoa myös vauhtiradan keskellä. Lisäksi kepit ovat saaneet esteosaamisen vahvistusta. Vähällä treenillä ollaan kuitenkin oltu, saatiin kaiketi hento yliannostus ennen tuplanollan saavuttamista.
Tokossa on alettu rakentaa kisasuoritusta treenaamalla teknisen hiomisen lisäksi kokonaisuuksia ja palkkaamattomuutta. Ihan kelvollista meno muuten on, mutta kaukokäskyjen ensimmäinen nousu ja metallin luovutusasennon suoruus vaativat tehokuuria. Olen päästänyt näköjään muutkin eteentulemiset lipsumaan varsin varioiduiksi, mutta kriteereillähän ne korjataan.

Muuta aktiviteettia on tarjonnut mönkijäajelu ja toinen uimaretki Hyvinkään koirakylpylään.

Ei ollut epäselvyyttä enää, mitä altaalla tehdään..

 Jos juoksee veden päällä, ehtii ekana leluun!

 Heitä vielä 50 kertaa!

 Pellehyppyjen lisäksi pitää suorittaa kuntouintia.

 Ja vielä pari loikkaa!

Kysymätön tieltä eksyy

Jokunen postaus sitten huutelin lukijoita kysymään jotakin, lähes mitä vain. Kiitos niille muutamalle, jotka uskalsivat suunsa avata!

Otatko vielä joskus shelttiä, miksi? Entä kelpietä?
Shelteillä tulee varmaan aina olemaan erityinen asema mun ajatuksissa, ensimmäisen oman koiran rotuun vain kiintyy eri lailla. Ja (hyvät!) sheltit on oikeasti tosi hauskoja ja makeita koiria, erinomaisia terapiamoppeja kaikessa elämänilossaan ja toimintatarmossaan. Mutta se, miksi ottaisin sheltin... Kunhan ns. pikkukoiran paikka on joskus auki, on sheltti varmasti yksi vaihtoehdoista, toivoen, että siitä tulee vähinään yhtä hauska tyyppi kuin Kujeesta ja sillä olisi mahdollisimman lyhyt ja helppohoitoinen turkki - turkinhoito on oikeastaan ainoa kynnyskysymys sheltin hankinnassa.
Toinen kelpie tähän talouteen tulee aivan varmasti, sen verran monipuolinen, kompakti ja käteensopiva rotu se on. Niin vaivaton arjessa ja silti mieluisa kaikissa harrastuslajeissa, mitä ikinä keksinkään. Ajankohtaa jäämme odottamaan :)


Koiriesi parhaat ja huonoimmat puolet?
Tästä voisi tehdä aikamoiset hehtopostaukset per koira, joten yritetään tiivistää. :)

Mino
+ yhden (kahden) ihmisen palvova sylikoira
+ ahneus, leikkiminen, sosiaalipalkkautuvuus
+ vaivaton arkikoira
- arkuus ja sen tuoma vahtihaukkuherkkyys, jonka vuoksi Minon puolesta "pitää ajatella" arjessa
- paineistuminen

Kuje
+ avoin, iloinen ja ihanan hauskan hölmö luonne!
+ taistelutahto, leikkisyys ja loputon yritys
+ mutkattomuus, reippaus ja sopeutuvaisuus mihin vain tilanteeseen
- pieni rasittavuus; arjessa "hitaus" ja joissakin asioissa pitää ajatella Kujeen puolesta
- se että tämmöisiä Kujeita ei voi olla kuin vain yksi :)

Visa
+ tasapainoinen, mutta silti energinen ja hektinenkin luonne/tapa toimia
+ käsittämättömän vaivaton koira missä tahansa arkielämän tilanteessa
+ hyvä koulutettavuus ja monipuolisuus, jokainen laji ja tekeminen on kelpin mieleen
- pieni ohjaajapehmeys ja alustaherkkyys
- fyysinen ronskius ja piittaamattomuus arjessa (menee rikki sheltit ja kelpi itsekin)


Kuin monta osoitetta sun blogilla on ollu?
Sovittiin kysyjän kanssa, että blogejen otsikkoja ei lasketa, siitä tulisi jo liian hankalaa. Äkkiseltään muistelemalla ja selaamalla bongasin 4 eri osoitetta; ensimmäistä Bloggerin blogia ei nää ole kuin raatona, seuraavaksi tuli Sudenpesä, josta vaihdettiin osoitetta Vuodatuksen sisällä Vinkeys-blogiin, jossa pysyttiinkin pidemmän aikaa. Sieltä vaihtui osoite jälleen Bloggerin puolelle, tähän kyseiseen blogiin. Vaan täällä on sitten otsikkoslogani tai -nimi vaihdellut useampaan otteeseen... Aika pitkä historia meidän elämää on netissä, hävettää lukea omia vanhoja ja lapsellisia kirjoituksia, mutta toisaalta ihan hauskaakin. :) Etenkin pikku-Viipaleen vauva-aikojen juttuja lukiessa tulee väkisinkin ensin hymy huulille ja sitten alkaa pään hakkaus seinään, että voi miksi se hieno pentu ei ollut enää hieno nuori koira ohjaajan mielestä.

Jos mietit vuosiasi koiraharrastuksen parissa, millä tavalla asenteesi on muuttunut sen aikana?
Anonyymi asennevalmentaja tätä kysäisi ja haki vastauksesti jotain muuta kuin taitoa ja osaamista, siis asennetta, tahtoa, positiivisuutta tms. Tämä vaatii kyllä ihan oman postauksensa, lupaan toteuttaa sen lähiaikoina! :)